Paras pala Suomea - Metsähallitukselta
vapaa-aikaan, asumiseen, yrittämiseen ja sijoittamiseen
Metsähallitus myy www.huutokaupat.com -sivuston kautta ja sinne tehtyjen tarjousten perusteella nettihuutokaupassa 20.4. - 18.5.2026 välisenä aikana Pääkallon yhteismetsään kuuluvan YLIANTTILA I -nimisen osuustilan. Osuustilaan kuuluu 6,778 osuutta Pääkallon yhteismetsään (6,778 / 105,436). Myytävän YLIANTTILA I -nimisen osuustilan kiinteistötunnus on 425-455-18-1, sillä ei ole yksityisiä tiluksia, eli kyseessä on osuustila eli ns. haamutila, jolle kuuluu osuudet yhteismetsään.
Pääkallon yhteismetsä on perustettu v. 2015 ja sillä on tiluksia eli metsäalueita Limingan ja Muhoksen kunnan alueella. Yhteismetsän pinta-ala on yhteensä n. 756 ha, josta on metsämaata n. 415 ha ja sen kotipaikka on Kempele.
Yhteismetsää on hoidettu metsäsuunnitelman 2016-2025 mukaan ja metsäsuunnitelma on päivitetty v. 2025 vuosille 2026-2035. Tuoreen metsäsuunnitelman mukaan on esitetty hakkuusuunnitteeksi n. 11 000 m3 / 10 -vuotiskausi eli n. 1100 kuutiota/vuosi. Ylijäämän jakamisesta päättää yhteismetsän osakaskunta ja se seuraa hakkuiden etenemistä. Yhteismetsän osakaskunnalla on tuulivoimahankkeeseen liittyvä maanvuokrasopimus, joka raukeaa vuoden 2026 aikana, ellei hanke etene, yhteismetsän hallinnon mukaan eteneminen on epätodennäköistä.
Tässä on oiva tilaisuus sijoittaa kestävään ja matalariskiseen metsäomaisuuteen!
Osuustila myydään Huutokaupat.com sivuston kautta ja sinne tehtyjen tarjousten perusteella. Huutokauppa päättyy ma 18.5.2026 klo 12:00 tai 3 min. viimeisestä huudosta. Huutokauppa edellyttää rekisteröitymistä (ilmainen). Myyjä pidättää oikeuden hylätä tai hyväksyä tarjoukset.
Lisätiedot: jaana.karvonen@metsa.fi tai 040 6175262
| Sijainti | Kempele, Yhteismetsän osuustila, 90440, Kempele (Yhteismetsän kotipaikka) |
|---|---|
| Alue | Pohjois-Pohjanmaa |
| Kohteen tyyppi | Metsätila |
| Ranta | Ei rantaa |
| Kiinteistötunnus | 425-455-18-1 |
|---|
"*" näyttää pakolliset kentät
Tilaa uutiskirjeemme sähköpostiisi - kuulet ensimmäisten joukossa kohteisiimme liittyvistä ajankohtaisista asioista.
Tilaa uutiskirje