Rantatontit

Rantatonttimme sijaitsevat kauniissa maisemissa jokien ja järvien rannalla. Tonttien rauhallinen sijainti miellyttää omasta mökistä tai harrastustukikohdasta haaveilevia tontin etsijöitä. Kaikkien muiden tonttiemme tapaan myös rantatontin voi joko ostaa, vuokrata tai aluksi vuokrata ja lunastaa myöhemmin omakseen.

Rantatontit ovat vastuullisesti kaavoitettuja, ja niiden luontoarvot on selvitetty ja otettu huomioon. Iso osa tonteista ulottuu rantaan asti, mikä on useimpien suomalaisten toiveena. Esimerkiksi lohijokien varsilla tonteille on kuitenkin jätetty 20–40 metrin levyinen puistokaista, jotta kalastus olisi mahdollista kaikille.

Asiantuntijamme ympäri Suomea vastaavat mielellään mieltä askarruttaviin kysymyksiin – vaikka olisit vasta harkitsemassa tontin hankintaa. Tutustu alla oleviin kohteisiin ja löydä oma suosikkisi.

Metsähallituksen rantatontit

Maisema ulapalle. Lehtipuiden oksat työntyvät kuvaan oikealta.

Mäntyharju

Peruvesi, Pajanlahti
Kortteli 3, tontti 6
5 297 m2 67 000 €
Lehtipuiden oksat reunustavat kesäistä järvimaisemaa. Vesikasvien keskellä on suuri kivi.

Mäntyharju

Rautjärvi
Tontti 3
5 140 m2 68 000 €
Maisema rannalta järvelle. Lehtipuun oksia työntyy kuvaan, kauempana näkyy pieni saari.

Mäntyharju

Peruvesi, Pajanlahti
Kortteli 3, tontti 3
7 605 m2 63 000 €
Männyt ja nuoret lehtipuut reunustavat kesäistä järvimaisemaa.

Mäntyharju

Mustajärvi
Tontti 1
4 420 m2 52 000 €
Ilmakuva tonttien takaa ulapalle, etualalla tie, järvessä näkyy eri kokoisia saaria.

Mäntyharju

Peruvesi, Levänpohja
Kortteli 4, tontti 1
5 050 m2 80 000 €
Kesäisen järven rannalla kasvaa vehreitä lehtipuita. Rantavedessä on vesikasveja.

Mäntyharju

Rautjärvi
Tontti 2
5 360 m2 63 000 €
Ilmakuva suoraan tonttien yläpuolelta, kirkkaassa rantavedessä erottuu järven pohja.

Mäntyharju

Korpijärvi, Iso Kuivinniemi
Kortteli 3, tontti 2
4 040 m2 92 000 €
Järven rantavettä, oikealla rannalla kasvaa lehtipuita.

Mäntyharju

Peruvesi, Pajanlahti
Kortteli 3, tontti 1
7 569 m2 55 000 €
Vehreä sekametsä reunustaa järveä kesämaisemassa. Rantavedessä on vesikasveja.

Mäntyharju

Huuhtjärvi
Tontti 1
5 200 m2 65 000 €
Kahden tontin kaavat piirrettynä metsän ylle järven rantaan. Järvi jatkuu horisonttiin. Ilmakuva.

Nurmes

Kuohattijärvi, Itälahti
Tontti 9
6 800 m2 25 000 €
Mäntyvaltainen metsä reunustaa kesäistä järvimaisemaa. Kivinen rantaviiva jatkuu horisonttiin.

Nurmes

Kuohattijärvi, Itälahti
Tontti 10
7 470 m2 26 000 €
Kesäisen vehreä sekametsä reunustaa järveä. Rantaviiva on kivinen. Ilmakuva.

Nurmes

Kuohattijärvi, Ämmänlahti
Tontti 5
6 240 m2 27 000 €

Orivesi

Metsisianpolku tontti 1
4 462 m2 49 000 €

Orivesi

Metsisianpolku tontti 2
5 223 m2 45 000 €
Koivun oksat kaartuvat reunustamaan kesäistä järvimaisemaa. Taivas on puolipilvinen.

Parkano

Liesijärvi
Kortteli 2, tontti 1
4 700 m2 33 000 €
Rannassa kasvavien koivujen ja kuusten takana avautuu kesäinen järvimaisema. Rantavedessä on kivi.

Parkano

Liesijärvi
Kortteli 1, tontti 3
4 660 m2 33 000 €
Rannassa kasvavien lehtipuiden oikealla puolella avautuu järvimaisema. Rannassa on kivi.

Parkano

Liesijärvi
Kortteli 2, tontti 2
5 450 m2 31 000 €

Parkano

Liesijärvi
Kortteli 2, tontti 4
5 650 m2 33 000 €