Rantatontit

Rantatonttimme sijaitsevat kauniissa maisemissa jokien ja järvien rannalla. Tonttien rauhallinen sijainti miellyttää omasta mökistä tai harrastustukikohdasta haaveilevia tontin etsijöitä. Kaikkien muiden tonttiemme tapaan myös rantatontin voi joko ostaa, vuokrata tai aluksi vuokrata ja lunastaa myöhemmin omakseen.

Rantatontit ovat vastuullisesti kaavoitettuja, ja niiden luontoarvot on selvitetty ja otettu huomioon. Iso osa tonteista ulottuu rantaan asti, mikä on useimpien suomalaisten toiveena. Esimerkiksi lohijokien varsilla tonteille on kuitenkin jätetty 20–40 metrin levyinen puistokaista, jotta kalastus olisi mahdollista kaikille.

Asiantuntijamme ympäri Suomea vastaavat mielellään mieltä askarruttaviin kysymyksiin – vaikka olisit vasta harkitsemassa tontin hankintaa. Tutustu alla oleviin kohteisiin ja löydä oma suosikkisi.

Metsähallituksen rantatontit

Kesäiset sekametsät reunustavat saaren ja järven rantoja. Vesi kimmeltää auringossa. Ilmakuva.

Savonlinna

Kiviapaja, Siikasaari
Kortteli 5, tontti 5
7 950 m2 27 000 €
Kuva järven rannan myötäisesti kohti Nappasenniemeä. Niemen edustalla näkyy kiviä vedessä.

Savonlinna

Pihlajavesi
Kortteli 3, tontti 1
8 365 m2 46 000 €
Oikealla koivun oksat reunustavat kesäistä järvimaisemaa. Järvessä pieniä saaria.

Savonlinna

Kiviapaja, Siikavesi
Kortteli 2, tontti 4
5 600 m2 65 000 €
Tontin ranta, jossa kiviä. Oikealla rannassa kasvaa lehtipuita.

Savonlinna

Pihlajavesi
Kortteli 3, tontti 3
10 123 m2 49 000 €
Mäntyjä kasvaa sammalen peittämillä rantakivillä. Taustalla aaltoileva järvi.

Savonlinna

Pihlajavesi
Kortteli 1, tontti 1
10 422 m2 65 000 €
Tontin kaislikkoinen ranta, rannalla on lehtipuustoa oikealla.

Savonlinna

Pihlajavesi
Kortteli 3, tontti 4
7 612 m2 45 000 €
Rannalla kasvaa nuoria lehtipuita. Puiden takana näkyy tuulessa aaltoileva järvi.

Savonlinna

Pihlajavesi
Kortteli 2, tontti 3
9 165 m2 58 000 €
Näkymä ulapalle tontin rannasta, oikealla rannan kivikkoa sekä lehtipuita rannalla.

Savonlinna

Pihlajavesi
Kortteli 2, tontti 2
10 825 m2 56 000 €
Kesämaisemassa metsäisen saaren pääty. Vastarannalla on mökki. Ilmakuva.

Savonlinna

Kiviapaja, Siikasaari
Kortteli 5, tontti 2
11 350 m2 19 000 €
Kuva järven rannan myötäisesti kohti Nappasenniemeä. Niemen edustalla näkyy saari.

Savonlinna

Pihlajavesi
Kortteli 2, tontti 5
7 459 m2 64 000 €
Vehreä sekametsä reunustaa järveä. Etualalla on nuori mänty ja taivaalla poutapilviä.

Savonlinna

Kiviapaja, Suojärvi
Kortteli 1, tontti 2
6 750 m2 22 000 €
Kesäinen sekametsä reunustaa järveä. Taustalla metsää ja vesistöä. Ilmakuva.

Savonlinna

Kiviapaja, Siikasaari
Kortteli 5, tontti 1
11 200 m2 28 000 €
Metsä reunustaa järveä, jossa on saari. Taka-alalla on metsää, hakkuaukea ja vesistö. Ilmakuva.

Savonlinna

Kiviapaja, Siikavesi
Kortteli 2, tontti 2
7 300 m2 82 000 €
Kesäisessä järvimaisemassa rantaviivassa kasvaa lehtimetsä ja vesi kimmeltää auringossa. Ilmakuva.

Savonlinna

Kiviapaja, Siikasaari
Kortteli 5, tontti 3
8 950 m2 22 000 €
Kuva tontin rannasta ulapalle päin. Vasemmalla lehtipuun oksat työntyvät kuvaan.

Savonlinna

Pihlajavesi
Kortteli 3, tontti 5
8 029 m2 48 000 €
Rantapuiden oksat kaartuvat kesäisen järvimaiseman ylle. Taivas on lähes pilvetön.

Savonlinna

Kiviapaja, Siikavesi
Kortteli 2, tontti 1
7 550 m2 90 000 €
Näkymä ulapalle tontin rannasta, oikealla rannan kivikkoa sekä lehtipuita rannalla.

Savonlinna

Pihlajavesi
Kortteli 2, tontti 1
10 629 m2 58 000 €